Vuoden luonnontuotteiksi valittiin variksenmarja, siankärsämö ja punikkitatit
Arktiset Aromit ry
Tiedote
Arktiset Aromit ry valitsi syyskokouksessaan vuoden 2012 marjaksi variksenmarjan, yrtiksi siankärsämön ja sieneksi punikkitatit.
Vuoden marjaksi valittu variksenmarja viihtyy kuivahkoilla kankailla sekä räme- ja korpimättäillä. Marja kasvaa maanmyötäisesti ainavihantana varpukasvina. Sen lehdet ovat ikivihreitä ja neulasmaisia. Variksenmarjan satokausi kestää elokuun alusta ensilumiin asti. Marjat ovat kiiltävän mustia. Variksenmarjasta kasvaa Suomessa kaksi eri lajia; Etelän- ja pohjanvariksenmarja. Näistä Pohjois-Suomessa kasvava pohjanvariksenmarja on runsassatoisempi.
Variksenmarjaa voidaan hyödyntää paljon nykyistä enemmän, koska sen sato on luonnossa hyvänä satovuotena lähes yhtä suuri kuin mustikalla eli 120 milj-160 milj. kg. Variksenmarjasta voidaan kotitalouksissa valmistaa mehuja, hilloja ja hyytelöitä sellaisenaan tai yhdistelemällä sitä muiden runsashappoisempien marjojen kanssa. Mehuissa variksenmarja sopii esimerkiksi punaherukan, puolukan ja mustikan kanssa. Variksenmarja on myös hyvä pirtelön raaka-aine ja sopii myös hillon valmistukseen keitettynä yhdessä muiden marjojen tai raparperin kanssa.
Variksenmarjan antioksidanttipitoisuus on korkea. Antioksidantit ehkäisevät elimistössä vapaiden happiradikaalien aiheuttamaa rasvojen hapettumista. Variksenmarja sisältää antosyaaneja 370 mg/100 g. Antosyaanit antavat marjoille, kuten mustikalle, juolukalle, marja-aronialle ja puolukalle voimakkaan sinisen tai punaisen värin. Variksenmarja sisältää karpalon ja puolukan tavoin myös A-tyypin proantosyanidiineja, joiden terveysvaikutuksia on tutkittu mm. virtsatietulehduksissa.
Norjalaisen Halvorsenin johdolla analysoitiin viljojen, juuresten, vihannesten, palkokasvien, hedelmien ja marjojen antioksidatiivisuutta. Tutkituista ruoka-aineista variksenmarjalla oli ruusunmarjan jälkeen toiseksi korkein kokonaisantioksidanttipitoisuus. Suomessa on Kähkösen tutkimuksissa saatu samansuuntaisia tuloksia, kun on verrattu kasvikunnan tuotteiden kykyä estää rasvan hapettumista. Variksenmarjauutteen antioksidanttiteho oli suurempi kuin vilja- ja vihannesuutteiden tai monien yrtti- ja lääkekasviuutteiden.
Variksenmarjasta yritykset tekevät muun muassa erilaisia juomia ja mehuja, hilloja, hyytelöitä ja marjaviinejä. Sitä käytetään myös marjajauheiden valmistuksessa. Toistaiseksi kuluttajat tuntevat vielä huonosti tämän arvokkaan marjan ominaisuuksia. Toivottavasti tuotteiden käyttö lisääntyy jatkossa, koska kotimaisen käytön lisäännyttyä tästä runsassatoisesta ja paljon antosyaaneja sisältävästä marjasta saataisiin myös erinomaisia vientituotteita.
Siankärsämöä käytetään ruoan maustamiseen, yrttijuomissa ja voiteissa
Vuoden yrtiksi valittu siankärsämö on yleinen lähes koko maassa, pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Siankärsämö on 30–40 cm korkea monivuotinen ruoho. Sen lehdet ovat hienoliuskaiset, 2–3 kertaa pariliuskaiset ja karvaiset. Kukintona on pieniä valkokukkaisia mykeröitä kerrannaishuiskiloissa.
Siankärsämöä voi kerätä kaksi kertaa kesän aikana. Lehdet kerätään ennen juhannusta ja kukat alkukesällä niiden puhjettua. Kukinnot leikataan saksilla tai korjuukoneella niin, että mahdollisimman vähän vartta tulee mukaan. Siankärsämö voidaan säilöä kuivaamalla tai pakastamalla.
Siankärsämö sopii yrttijuomaksi ja on hyvä rasvaisten ruokien mauste. Se sopii myös salaatteihin, kastikkeisiin ja yrttisuolasekoituksiin sekä keittoihin, patoihin ja muhennoksiin. Sitä voidaan käyttää myös viherjauheena. Liiallisesti käytettynä voi aiheuttaa huimausta ja päänsärkyä sekä allergisille henkilöille ihottumaa.
Yritykset käyttävät siankärsämöä muun muassa yrttiuutteissa, mausteissa ja yrttiteeaineksissa. Sitä käytetään myös parantamaan viinien säilyvyyttä ja aromikasvina likööriteollisuudessa. Ulkoisesti siankärsämöä käytetään kylpyinä, kääreinä, salvoina ja voiteina. Kosmetiikassa siankärsämöä käytetään rasvaisen ihon hoitoon. Siankärsämöstä tehdään naamioita, kasvovesiä, suuvesiä, kylpyjä ja sitä käytetään höyrytyksiin. Se sopii myös rasvaisten hiusten hoitoon.
Punikkitatit ovat herkkutattia satoisempia ja jääneet turhaan herkkutatin varjoon
Punikkitatteja kasvaa kaikenlaisilla metsätyypeillä, koska useilla pohjoisilla puulajeilla on seuralaisenaan juuri sen kanssa kasvava punikkitattilaji, joko koivun-, männyn- tai haavanpunikkitatti. Sieniä tavataan lähes koko maasta heinäkuusta syyskuuhun.
Punikkitatit ovat runsassatoisia, hyvänmakuisia, kookkaita ja kiinteämaltoisia ruokasieniä. Niille on ominaista mallon tummuminen leikkauspinnoilla ja kypsennettäessä. Muita tuntomerkkejä ovat lakin punaruskea väri, sekä jalan musta tai ruskea nukkapinta.
Punikkitateilla lakin pintakelmu on reunoiltaan osittain kääntynyt pillistön päälle. Pillistö pysyy pitkään vaaleana eikä juuri pullistu. Punikkitatit kiehautetaan omassa liemessään täysin kypsiksi, sillä puutteellisesti kypsennettyinä ne voivat aiheuttaa joillekin pahoinvointia ja vatsakipua. Säilöntämuodoiksi sopivat pakastaminen ja kuivaaminen viipaleina. Myös kuivatut sienet on kypsennettävä hyvin.
Punikkitatit sopivat esim. lihamurekkeeseen, kaalikääryleiden täytteeksi ja sämpylätaikinoihin.
Yritykset myyvät punikkitatteja muun muassa kuivattuina ja sieni-kasviskeittoaineksina.
Lisätietoja: Arktiset Aromit ry,
Simo Moisio, puh. 040-5801186