Tiedotteet

Kuhmolaiset kunnostautuivat marjakisoissa

Arktiset Aromit ry
Tiedote

Marjastuksen MM-kisoja suosi jo 19. kerran peräkkäin poutasää. Kisoihin otti osaa 98 henkilöä, jotka poimivat tunnin aikana 322 kiloa marjoja. Kisoihin osallistuneitten joukossa oli henkilöitä eri paitsi Kainuusta myös useista muista maakunnista ja ulkomaisia osallistujia Ukrainasta ja Japanista.

Kisapaikka ei ollut marjamäärältään kovin hyvä. Syynä kangasmaaston valintaan oli se, että marjanostajat ovat toivoneet, ettei hiekkaa tulisi myytävien marjojen mukana. Hakkuuaukeilla osa kisailijoista on pitänyt yllä sellaista vauhtia, että poimurin piikit ovat osuneet maahan ja tuoneet hiekkaa mukanaan. Sitä taas marjojen puhdistuslaitteet eivät pysty poistamaan.

Lasten alle 12-vuotiaitten sarjan voiton vei Lammasjärven Pojat Kuhmosta neljän kilon tuloksella.. Joukkueen jäseniä olivat Juha Huotari, Osku Niiranen ja Eetu Niiranen. Toiseksi sijoittui Ahkerat marjaveitikat Suomussalmelta. Siinä kisasivat Anni Anttonen, Sanna Seppänen ja Valtteri Väisänen. Tulos oli 3,85 kiloa. Kolmas oli Ruhtinansalmen lapset VUUDUU -joukkue tuloksella 2,35 kiloa. Joukkueen jäseniä olivat Janne Seppänen, Sanna Seppänen ja Jenni Reinhard.

Nuorten sarjassa voiton vei 12,55 kilon tuloksella Marjapojat Suomussalmelta. Voittajajoukkueen jäseniä olivat Veikka Juntunen, Jukka Pyykkönen ja Matti Pyykkönen. Toiseksi sijoittui Team Kansanedustajat Suomussalmelta tuloksella 8,65 kiloa. Joukkueeseen osallistuivat Joakim Lesonen, Pekka Heikkinen ja Vili Rinne.

Naisten haravapoimurisarjassa voitto meni Ukrainaan Laryssa Zhantalaille 7,65 kilon tuloksella. Vain viisikymmentä grammaa hänelle hävisi Arja Juntunen Suomussalmelta. Kolmanneksi sijoittui seitsemän kilon määrällä Leena Kemppainen Sotkamosta.

Miesten haravapoimintasarjan voitti Taisto Pulkkinen Kuhmosta 6,95 kilon marjamäärällä. Toiseksi sijoittui Erkki Korvuo 5,1 kilon ja kolmanneksi Jeremias Seppänen 5,05 kilon puolukkamäärällä. 

Poimurisarjassa Ämmän Betoni Suomussalmelta oli jälleen ykkönen 16,6 kilon tuloksella. Korvuan Erä Suomussalmelta sijoittui kakkoseksi 15,05 kilon ja Poltavsky Peppers Ukrainasta kolmanneksi 14,55 kilon tuloksella. Ämmän Betonin joukkueessa kisasivat Jarmo Heikkinen, Markku Kinnunen ja Pertti Räsänen. Korvuan Erän joukkueessa olivat mukana Markku Korvuo, Reino Korvuo ja Anna-Liisa Heikkinen. Poltavsky Peppersin joukkkueessa kisasivat Dmytro Obidnyi, Yan Pronin ja Oleksandr Dykovytskyi.

Aikuisten käsinpoimintasarjassa voiton vei Näpäkät joukkue Kuhmosta tuloksella 10,95 kiloa. Joukkueessa kilpailivat Sari Pääkkönen, Anja Heikkinen ja Seppo Karppinen. Toinen oli Vitis-Tiimi Piippolasta tuloksella 10 kiloa. Siinä poimivat Hilkka Ihalainen, Eero Pehkonen ja Sisko-Liisa Rusanen. Kolmas oli Suomussalmene kunnanvaltuusto tuloksella 9,15 kiloa. Joukkueessa kisasivat Raija Hekkala, Veijo Holappa ja Pentti Moilanen.

Marjastuksen MM-kisojen kaikki tulokset >

Lisätietoja:
Arktiset Aromit ry Simo Moisio, puh. 040-5801186
ja Kaisu Seppänen puh. 08-61555590

Takaisin